Verkkouutiset

Voidaanko Suomen vedet myydä ulkomaiseen omistukseen? Ministeri vastasi

Eduskunta kiisteli torstai-iltana metsähallituksen yhtiöittämisestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Metsähallitusta koskeneessa keskustelussa perussuomalaisten Leena Meri kysyi pohjavesistä.

– Minulta on nyt tuossa muutama kansalainen kysynyt tämmöistä asiaa, että kysypäs siellä meidän edustajana, kun meitä täällä huolettaa, että ei kai meidän pohjavesiä nyt sitten jatkossa ole mahdollista myydä ulkomaalaisille yrittäjille, niin että meidän kaikki pohjavedet ovat kohta muiden omistuksessa. Haluan nyt, että täällä salissa tämä sanottaisiin, että kansalaiset kuulisivat, että eihän näin nyt vain ole, Leena Meri sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Maa- ja metsätalousministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) mukaan näin ei ole.

– Valtion maa- ja vesiomaisuus on jatkossakin suoraan valtion omistuksessa. Eli pohjavedet ja pintavedet ja kaikki muutkin alueet: valtio ja viime kädessä eduskunta päättää niitten omistuksesta, Kimmo Tiilikainen sanoi.

Ministerin mukaan yhtiöitys tarkoittaa sitä, että yhtiö saa käyttöoikeuden ja yhtiö ei voi sitä käyttöoikeutta siirtää kolmannelle osapuolelle.

Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) valitteli, että Sdp:ssä on levitetty ”hyvin voimakkaasti väitteitä siitä, että tässä ollaan nyt yhtiöittämässä kansallisomaisuutta, siellä on tulossa vaara, että siirtyy ulkomaisiin käsiin, pohjavedet ollaan myymässä milloin Nestlélle ja milloin minnekin”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)